Laitan kuitenkin mahtavan innovaationi tähän, koska tämän avulla mestarinpuolikkaasta voi tulla aivan kokonainen!Injektointiväline isoisiin koloihin: Maastopyörän sisäkumi (made in Thailand), täytetään laastilla ja voidaan käyttää pursotushenkisesti yli sentin koloihin.. Erittäin toimivahkoinen. Kannattaa solmia toinen pää.. -> vähemmän laastia lahkeilla.
Solmujen avulla voi myös nerokkaasti säädellä "injektootterin" laastivetokykyä ja sitämyöten myös kannateltavaa painoa.
Jos joku on kuitenkin todella kiinnostunut konservoinnista niin kysykää.. En tiedä jaksanko alkaa selittämään sen ihmeemmin mitään, mutta voin antaa vaikka joitakin yhteystietoja, joista voi olla apua.
Suomessa "pirkkakeksinnöt" pohjautuu pitkälti sukkahousuihin.. Tiesitteko ihmiset, että japanissa vastaava "innovaattori" on klemmari.. vai oliko se pyykkipoika? Noh, samapa tuo.
Sain tänään seinät pestyä.. edessä on aikalailla pähkinöitäviä asioita.
Noh, huomenna koittaa perjantai. Isäni tulee Pariisiin. Menen katsomaan paljonko isä otti matkalle rahaa mukaan ja millaista ruokaa sillä oikein saa.. Tai siis saanko minäkin.
Katsellaan mitä tuleman pitää. Olen säästänyt (aika tietoisesti isäni lounas-päivällis-illallis -voitelumielessä) beaujolais noveau -kemuista saamani viinipullon.. Voi olla, että kultivoidutaan siis sen avulla.

1 kommentti:
Suomalaisethan ovat tunnettua keksijäkansaa. Silkkaa laiskuuttaan ovat kuulemma keksineet mm. perälautanostimen ja kasettilavan. Ehkä sinunkin kannattaisi hakea patenttia injektootterille. Mukavaa viikonloppua iskän kanssa (... ja kukkarolla!)
Lähetä kommentti