Blogisivuillani majailee luonnospino, josta jokainen tekstipätkä odottaa jotakin. Jotkut pätkistä odottaa paljonkin. Yhtä kaikki, jälleen eteenpäin.
Kävimme Helsingissä, Ateneumissa. Tuulinen, mä ja tirppana.
Ihmeteltiin 1800-luvun puupiirrosten voimaa ja pieteettisyyttä. Lapsonen nukkui autuaasti ohi koko tilaisuuden, mutta koki "onnekseen" kuitenkin ensi kosketuksen suomalaisesta taiteesta, Gallen-Kallelan kalevalasta, Rissasesta ja Simbergistä.. Tätä kulttuurikokemusta seurasikin sitten suurisuuntainen haukottelua.Mutta Hokusai ja Hiroshige oli kokemus. Suosittelen. Kaikkien kannattaa kokea mitä on olla "matkalla Edoon".
Oli hienoa ja valaisevaa huomata, että "suuri aalto" on osa isoa kokonaisuutta, jossa kuvataan näkymiä Fuji-vuorelle. Jotenkin kys. teoksen merkitys pieneni, mutta vastaavasti Hokusain arvostus pompsahti entistä reilummin ylöspäin. Ja mitä suomalaisiin taiteilijoihin tulee, onhan Gallen-Kallelakin kopioinut näitä nousevan auringon maan veistomestareita.
Lisäksi tarjolla oli risti-istunnassa kirsikkapuupainolaattoja värjäävä ammattilainen, joka teki vastaavia vedoksia livenä. On hieno ajatus, että aina voi pyrkiä parempaan.. tai kenties aina TULEE pyrkiä parempaan, ja kehittyä, miten ikinä sitä oikein kynnen alusensa sitten saakin likaisiksi.
Tästä keskustelimme erään muurarimestarin kanssa, jonka oppipoikana sain viettää muutamat viikot. Hän ei periaatteesta osta tiilileikkuria, koska haluaa kehittyä vasaran käytössä.. Hieno ajatus jota olen ajatellut seurata. ..Ja sitä paitsi, kollegallani on tiilileikkuri jota voi tiukan paikan tullen lainata, Joensuussa. Eli keskityn muurarin vasaraan!
Ateneumiin on myös kerätty Mika Waltarin taiteilijaystävien töitä. Niistä ei meille irronnut mitään mieletöntä avautumista, joten pidättäydytään vastaisuudessakin itse Waltarissa ja hänen kirjallisissa tuotoksissaan.
