
..noh, erilainen se joulu oli.
Lähtökohda oli vähintäänkin erikoiset: hevosfarmin hoitopesti, 5 pollea, kolme yötä ja päivää. Pari kipeää lapsosta.
Usvainen otti rennosti vieraalla sohvalla, parhaimmillaan hän kipusi 40,5 asteen kuumeeseen. Nyt sitten harjoitellaan taas vatsalaukun kasvattamista ja yritetään toipua terveiden kirjoihin. OnskuPonsku (kuten Usva tapaa sanoa) nuhailee ja korotti vain kerran päälle 38 asteen.. nyt puklailut koostuu maidosta ja rää´ästä ja äänen muodostus on pihinää. Kuumetta oli taas tänä aamuna tarjolla.. Tuulinen onnistui myös saamaan parhaan tuloksensa vähään aikaan, päälle 38:n. Mä olen se musta lammas, joka on pysynyt terveenä. Astmaatikkona ja hippofobistina selvisin yllättävän kohtuullisesti yhden ruokinnan taktiikalla ja lumitöillä (eli onneksi Tuuli pystyi kipeänäkin toimimaan!)
Eli joulukirkko jäi väliin. Pukki kävi, kaikkia lahjoja ei Uu saanut parissa päivässä avattua,, ei sikäli, että niitä olisi järjettömästi ollut, vaan kuntohuippu ei nyt ajoittunut tähän hetkeen..
Joulusapuskat ilmestyi paikalle, kiitos uutterien vanhuksieni, joiden kävi ilmeisen kovasti sääliksi niin lapsiamme kuin meitä aikuisiakin siellä korven keskellä. Eli isäni ja äitini saapui lukuisten kylmä/lämpölaukkujen kanssa paikalla. Isä intoutui verestämään reilun 40v:n takaisia kokemuksiaan ja puuhasi tallitöitä (kuten uutteran tontun aina pitääkin!) ja onhan isovanhemmista riemua pienten sairaiden ihmisten sylittelyyn!
Jeps, erilainen joulu.
Lahjat jäi ostamatta ja suunnitellut internet-korttimme on vieläkin puuhaa- ja postittamatta.. tuskin kulkeutuu tutuille ennen ensi vuotta!
Nyt hartaassa toiveessa on, että koko perhe saataisiin terveeksi ja elämä alkaisi taas pyöriä ilman hillitöntä käytettyjen nenäliinojen vuorta!
