me ristiriitaiset

Vanhemmat ovat ristiriitaisia:
Oli Maisan synttärit, lapsille suunnattu kirjallisuushahmo ja leffatähti oli WSOY:llä vierailulla ja lapsille (eli vanhemmille) tarjolla kirjoja alella. Maisa oli sellainen 180 cm pehmoasuinen jättiläinen, melko pelottava hahmo kun sitä katsoo tuollaisen 90 senttisen lapsen kuvakulmasta,, testasin! Tyttäreni kätteli tuota pehmeää otusta sylistäni. Jos ajattelisin itselleni vastaavan "tilanteen", se voisi olla sellainen, että tapaisin maineikkaan salapoliisin Hercule Poirotin, joka olisi noin 3,5 metrinen.. halaa siinä sitten jalkaa ja haastele viisaita?

Vanhemmat sanovat lapsilleen "menetkö halaamaan Maisaa".. "mee ny vaa,, kato se Maisa.. tiätsä". Eräs tyttö kävi halaamassa ja sanoi sitten äidilleen: "nyt äiti halaa". Ei halannut äiti, olis ehkä kannattanu.

Syntyy ongelma tilanne; Lapselle opetetaan halaamaan ja antamaan esim. poskipusuja sukulaisille, kun koittaa lähdön hetki. Monestiko näissä tilanteissa aikuiset hyvästelevät toisensa vastaavasti.. harvoin, jos ollenkaan. Sanotaan vaan: "jep, kiitti ja moi, nähdään", pianhan me taas tavataan. Lapsenko pitää hyvästellä enemmän, ja miksi?
Millaisen kuvan lapsi oikein siitä saa, että hän hyvästelee oikein huolella kaikki läsnäolevat ja muut vaan vinkkaa kädellä "jesmoi"?

Joskus aloin tietoisesti tavatessani läheisiä ihmisiä, kätellä tai halata heitä, sitä olen jokseenkin onnistunut jatkamaan, ja se ei ole enää niinkään harkittua vaan spontaania,, kaikessa sattumanvaraisuudessa. Miksei sitten lähdön hetkelläkin ottaisi ilon irti hyvästelemisestä? Mulla on oikeus ja velvollisuuskin, kun yritän tolkuttaa tällaista "sanomaa" jälkipolvelleni?!

Virtsattelua

Kirjoitin 2008 marraskuussa tekstiä luonnokseksi siitä, kuinka pissatimme esikoistamme parin viikon ikäisestä lähtien. En kuitenkaan saanut aikaiseksi julkaista sitä blogissani,, ja jotenkin lapsen ulosteluista haasteleminen ei tunnu hirvittävän luontevalta. Kyseisen luonnoksen lopussa oli kuitenkin tekstipätkä, johon nyt parin vuoden hauduttelulla haluan palata. Sitä ennen voisin lyhyesti riipaista tuota pissailu-asiaa sen verran, että joo, tulokastakin pissatetaan vastaavasti lavuaarilla tai pöntöllä silloin kun vaikuttaa siltä, että hänellä voisi olla hätä, ja yllättävän usein onnistuneesti. Kun ollaan perustarpeiden äärellä ei ole monia vaihtoehtoja, mitkä tuossa iässä olevaa harmittaisi, ulostustarve on yksi niistä.. Nyt tuohon pieneen taannoiseen unhoittuneeseen tekstipätkään.

(2008 marraskuulta:)
"Lapselle asioiden selittäminen on haasteellista. Vaikka hän ei juuri kommentoikaan, on tajuttava, ettei hän varsinaisesti tiedä MISTÄÄN MITÄÄN.
Otetaan esimerkki:
Kannan lasta sylissä ja menen hakemaan postit eteisen välioven takaa ja kerron samalla lapselle mitä olen tekemässä. "kävellään tänne eteiseen", minä sanon. Tässä tulee ensimmäiset ongelmat, koska vauva ei osaa kävellä, eikä tiedä mitä se oikein on, saati sitten sana "eteinen". Eli joudutaan selittämään. "Kävely on liikkumista" (josta seuraa välitön ongelma "liikuminen"-sanan määrittelemisestä!) Välioven avaaminen -> oven kahvan toimintaperiaatteen läpikäyminen, saranat, oven huullokset, karmit ja niiden kiinnittyminen rakenteisiin, postiluukun toiminta, posteljoonin toimenkuva, postilaitos.. Hetken päästä sitä havahtuukin olevansa vauva kainalossa käytävässä kyykyssä postiluukun nimilistaa tavaamassa.. Nollasta lähteminen ei ole helppoa. Silloin haudutettu aamutee ennättää jäähtyä kuppiin."

Pitää edelleen paikkansa, ei ole tämä osuus vanhentunut näiden parin vuoden aikana. Mutta nykyään sitä ei jaksa tajuta moista lähtökohtaa vastaavassa mittakaavassa. Luottaa siihen, että kyllä lapsonen jotenkin vaan oppii, eikä hänelle kenties kannata kaikkea yrittää valaista ensimmäisen kuukausien, tai vuodenkaan aikana.. On paljon kaikkea läpikäytävää, ei tahdo millään aika riittää kaikkeen valaisemiseen. Usvasenkin kanssa on vielä sitä puuhaa loputtomasti jäljellä, voin onnekseni usein kuitenkin pysähtyä selittämään jotakin "tärkeää" asiaa. Kuten tuossa muutamat päivät sitten metsässä mietittiin tammenterhojen kiertokulkua oravien ja itämisen kautta suureksi puuksi.
Toistaiseksi ei ole tullut hetkeä, jolloin lapsi ei olisi ollut tarpeeksi kiinnostunut kuunnellakseen selitystäni jostakin asiasta,, tai sitten voi olla myös niin, että mä en vain ole huomannut kun tohkeissani olen paneutunut asiaan, että neiti onkin napannut lelut syliinsä ja painellut leikkimään omiaan..

Odotan innolla tulevia pimeitä iltoja, kun päästään nauttimaan pilvettömistä tähtitaivaista ja kynttilän valosta.
Tässä erään työmaani tähtitaivasta muutamien viikkojen takaa. Otava/Ursa Major/Iso karhu. Siitä on hyvä lähteä suunnistamaan.