Maailma on sana

..kirjailija Samuli Parosen mukaan.
Vai onko se yhdyssana?! Maa ilma.
Ostettiin mysliä. Liki vain myötätunnosta kun tuoteselosteen mukaan se sisältää mm. kuivaattua omenaa ja russinoita. Epäiltiin pienen osan tuotteen hinnasta menevän jonnekin lukihäiriöisten tukikeskukselle.. Ei tiedä vaik aikojen saatossa tulisi joku ropo omaankin taksuun.

Työt etenee. Hirsiä on tullut vedettyä.. siis vaihdettua. On olemassa eroa nopeasti ja hitaasti kasvaneen puun välillä, se on tullut huomattua. Olen myös ymmärtänyt eron lahonneen ja terveen puun välillä. Hakatessa terve puu kopisee. Lahonnut puu tussahtelee, pölisee ja pistää yskittämään (mikäli ei tajua käyttää hengityssuojainta). Bonuksena on tuhohyönteiset, kuten tupajumit ja kuolemankellot, jotka raksuttaa hirttä olomuodosta toiseen.

Tässä havainnollistavassa kuvasessa näkee kuinka erilaisia puiden vuosirenkaat oikein ovatkaan. Lisäraviteilla kasvavat puut toki kasvaa määrämittaan nopeasti (vasemmalla), mutta syykuvioiden väliin jää pehmyttä puuainesta huomattavasti enemmän kuin kituuttamalla kasvatetuilla tovereillaan.

Kotiinpaluu kävi taas jotenkin. Alkumatkalla puhdistin hitusen pyörän takahaarukkaa. Suoritin tämän toimenpiteen jättämällä reppuni auki, josta lennähti pitkät kalsarini takapyörän väliin. Tuuli sentään vain ajelee bensatankin korkki katolla, eikä levitä pitkiä kalsareitä ympäri kirkonkyliä.

Arkeen paluu, jotenkin.

Työt etenee hiljalleen. Toivoin tietysti, että palattuani matkalta homma olisi jo edennyt huomattavasti, muttei. Toki oli jotain tapahtunu, mut kyllä olisin toivonut kaikkien puukorjausten olleen jo för-bee, ohi. Töissä jatkuu meno siis edelleen purkamisella.

Aloitin innolla portaiden piikkauksen, jotta seinän lahonneet hirsiosat saisi näkyviin. Kaikkien ennakko-oletusten vastaisesti rappu olikin täyteen valettua betonia, ilman minkäänlaista välitilaa. Välitilasta odotin tietty löytäväni joitakin aarteita sotaa edeltäneiltä aijoilta, joten indianaJones-teeman viheltely loppui lyhyeen kun karu totuus paljastui. Lisäksi jouduin hieman pettymään itseeni kun havaitsin pari tuntia aiemmin pidetyltä ruokatauolta ottamani banaanin edelleen olleen taskussani ja puristuneen taskuni sisäpintoihin tasaiseksi mössöksi. Yritin tarjota sitä Vilmalle, mutta ilmeisesti koirat eivät syö banaania. Ei ainakaan tuollaiset jalosukuiset Norjan harmaat karhukoirat..? Muistelin haikeana Ozzyä, koiraa ranskassa, joka olisi pistellyt vaikka koko vuorikankaankin sisuksiinsa.
Toisaalta Tuuli joskus sanoi: "kissat eivät syö banaaneja, koska katit ajattelevat apinoiden parasta". Ehkä koiratkin ajattelevat.

Ennen lomaa tuli puolalaisen kollegani kanssa askarteltua maisemataidetta. Pitkällisen harkinnan ja luomisen tuskan tuloksena soudimme kannon kivelle (jonka omakätisesti kuorimme kaarnasta). Ei ole apurahattomalla taiteilijalla helppoa.

Mi lano

Mi lano on esperantohtavaa kieltä ja tarkoittaa minun villaa. Villa on taasen on kaupunki tai huvimaja. Milano sitä vastoin on kaupunki Italiassa.

Serkkutyttöni pääsi naimisiin, pulut oli syödä morsiammen korviksetkin päästä riisin heiton tiimellyksessä. Italialaiset hääjuhlat perustuvat pitkälti syömiseen, pitkälti pitkääkin pitemmällä kaavalla. Pastaa eri muodoissa, meren eläviä, strutsia, jäätelöä vodkalla.. Jotenkin vetää hiljaiseksi, eikä oikein tiedä mitä sanoisi. Sivuja ei tee mieli täyttää kaikilla mahdollisilla kuvilla, vaikka ne kertoisikin enemmän kuin tuhat sanaa. Yhtäkaikki Italia on hieno maa, täynnä historiaa ja luontoa. Jalkapallointoa, pizzaa, pastaa, skoottereita ja jäätelöä.
Tein kuvista jonkinlaisen koosteen.. Pääseen helpommalla ja säästää tuhat sanaa hetkeen, jolloin kuvia ei ole mahdollista jakaa.