Viikonloppu takana.
Tuli hengailtua isäni kanssa Pariisissa ja vietettyä laadullista aikaa Dreuxissa. +Käytiin vilkaisemassa kuinka Chartresin suurin rautakauppa piti ovensa lukittuna inventaariopäivän vuoksi ja kuinka kys. kaupungissa sataa helevetisti.
Siinä siis lyhennelmä.. sitten pidempi kaava:
Oli synkkä ja myrskyinen yö..

Joo, Pariisi. Tuli kierrettyä tavarataloja, metropysäkkejä, muutamia kirkkoja, Orseyn taidemuseon jono (kaukaa),, hyvin pitkälti sellaista kokonaisvaltaista ihmettelyä. Toteutuneita isän toivekohteita:
-Katsomaan Tatin vaatemyyntiä.. ja haikailemaan kuinka ihan jees puku maksaa 30 euroa.
-Katsomaan kuinka syvällä kuljetusproomu oikein voikaan uida.. (ok,, hitusen sattumaa ajoituksessa, myönnetään)
-Katsomaan, kuulemaan ja nuuhkaisemaan ortodoksimeininkiä
-Katsomaan mitä kaikkea kirpparilla oikein voikaan myydä.. Jep,,harkitsimme vahvasti myös pakettiauton hankkimista!

Dreux. Ruoathan tulikin jo osin läpikäytyä edellisessä tiedoitteessa..
Isäni innostui hetkellisen keskustakiertelyn jälkeen töihin. Eihän hän malta työmaalta poissa pysyä, joten kittilastat käteen ja puuhiin. Lounas. Honda Logo alle ja Chartresiin.. Edellä mainituin takapakein kylläkin.
Aika kulkee siivillä ja se on projektin kannalta toisaalta kehno asia.. päivät käy vähiin, joulu tulee väistämättä niskaan.
Isäntäväki varmisti apulaisen työmaalleni. Joten ensi viikolle suuret odotukset.. hetkessä valmista ja jouluksi kotiin?
Katsotaan mitä tuleman pitää. Ensi vuodelle löytyi jopa timpurikin,, isäntäperheen tuttuja, joten sikäli varmahko tapaus.
Se on myös hyvä asia, koska timbermannille täällä hetkeksi kyllä tekemistä riittääkin!
Entäs sitten tänään!? ITSENÄISYYSPÄIVÄ!
Isäni starttasi aamulla Pariisiin ja lentää huomenna Suomeen. Vaikkakin hän kyllä sanoi täällä olevan huomattavasti huolettomampaa kuin työpöytänsä ääressä.. yritin ymmärtää ja hitusen kai kykeninkin.
Huomenna Pariisissa on RER-junien ja muidenkin liik.välineiden lakko, joten ei liian helppoa tiedossa isän maastapakoon.
Samaan aikaan toisaalla..
Dreux, klo 21.08 - Isäntäväen kanssa Raclettea.. (racler=kaapia).
Hmm.. kenties hieman (ihan vain hitusen) haikea henkilökohtainen itsenäisyyspäivätunnelma.
Ulkomailla.. pah. Ja macintoshin koneet,, Windowsilla linnan juhlat olisi näkynyt ylen sivuilta suorana!
"Liikenteen vilinään".. sanoisi isä.. tai "ja eikun baanalle".
Tyydyn sammuttamaan koneen ja siirtymään hiljalleen unten maille. Sudoku taas leuan alle.. sen päälle nukahtaminen ja kuolaaminen on alkanut tulla hiljalleen tavaksi.