2.12.2008

Porvoon talvi - oli ja meni


Kyllä tuntuu, kun puolimetriä lunta pätkähtää kaupunkiin aivan yllättäen. Hetken kauneutta kesti alle viikon kun vesisateet alkoi.

Mutta piti nauttia, koska nämä etelän talvet voi olla kovin kertaluonteisia.
Työmatkakin kesti kaksi kertaa kauemmin kuin normaalisti.. eikä vain hankalan liikkumisen vuoksi vaan kun piti kuvata niin ahkerasti kaikkea. Ja työntää vanhassa kaupungissa kymmenkunta autoakin liikkeelle. Nyt onkin uusi aistiyhteys syntynyt sen rinnalle, että tervan ja kyllästeaineen yhdistelmä hitusen laholle lemahtavasta puuaineksesta tulee mieleen lintsin vuoristomäki. NIMITTÄIN pitkään liutetun ja kitkerälle palavalla metallille haiseva kytkin tuo elävästi mieleen porvoon raatihuoneen aukion.. Harmi. Olis voinut olla jokin mukavampikin tuoksuyhteys!
Mutta kaiken sen ahertamisen ja ajanvietteen eduksi voi katsoa sen, että joku muu oli uinut ensin tien työmaakoppiin hankien keskeltä.

Toisinaan pyörällä liikkuminen on hankalaa..

Jätin hiljalleen loskautuvan etelän kaupungin ja perheen oman onnen nojaan ja vietin pari iltaa Porin poliisilaitoksella.. ruokalassa! Kiitos Kaurian Eikan, joka -66 on menny tekemään seinämaalauksen alkydeilla lateksin päälle, sillä seurauksilla, että kova maali on krakeloitunut ja sulattanut muovista pohjaa. Seuraavana aamuna näin Porin loistoristeily-ylpeyden "Puuvillan".

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samanlaiselta kauniilta näytti täällä Lahdessakin vajaan viikon ja lumitöitä sain tehdä viisikin kertaa yhtenä päivänä.terv.äiskä

Teemu kirjoitti...

Voi niitä aikoja.. :)

Web Stats Analyzer