24.9.2010

2v uhmaa

Elämä on haasteita ja taistelua.
"En", sanoo Usva. Aikalailla sama mitä neidiltä kysyy, vastauksen jo arvaa. Kun kysyy jotakin oikein kivaa, tulee usein kuitenkin apoteekin hyllyltä ensin "En", sitten lyhyen harkinnan ja asian ymmärtämisen jälkeen pyörretään ensiarvio ja ollaankin mukana, "Joo".

Yhtenä päivänä taisteltiin kenkien pois ottamisen suhteen. Kun tietää sen onnistuvan vallan hienosti, ei maltettu millään antaa periksi asian suhteen. Eteisestä kantautui huutoa pitkän aikaan, kunnes se lopulta vaimeni. Tytteli nukkui eteisessä, kengät jalassa.. Rankkaa avautumista siis. Otetaan rennosti, annetaan myötä ja kiristetään, väsyttämällä ne suuret kalatkin nousee.

Kotona on myös jatkunut lapsemme toimesta alkanut roolittaminen. Usva on toisinaan Mikko Mallikas, joskus pikku-Myy tai serkkunsa Samuli. Olen sikäli onnellisessa asemassa, että minut roolitetaan usein kohtalaisen tasokkaasti, kun pikkuneiti on Viiru, minä olen Pesonen. Kun hän on Masi, minä olen Pasi (R.Scarry; Masi ja Pasi, kaksi kalamiestä). Onnellisella asemallani tarkoitan sitä, kun tyttäreni päättää olla pikku-Myy minulle usein lankeaa joko Muumipapan tai Nuuskamuikkusen osa. Tuuliselle ja sille ihan pikkuiselle on omat osansa, he ovat hattivatteja, molemmat,, pieni ja iso sellainen. Ukkosia kuulemma odottavat.

Muuten elämä on isyysvapaata. Lähinnä Usvan kanssa selviämistä. Töitä on, pitäisi saada päätökseen, mutta ehtiihän noita, ensilumikaan ei ole vielä satanut, ei täällä.

Olen yrittänyt siivota konettani. Reilut 2500 työkuvaa poistetui koneeltani.. melkein huimasi. Nyt vain pitää toivoa, ettei koneeni ole se varmuuskopiokohde, jonka ainoana toivotaan toimivan.

Ainiin, käytiin sirkus Finlandiassa Uun kanssa. Oli hieno kokemus, suosittelen!
Tänä vuonna heillä oli ohjelmistossa Dustin Nicolodi, huikaiseva.. hmm hahmo. Youtubesta löytyi tämän vuotinen pätkä, budapestista,, livenä VIELÄ parempi!
http://www.youtube.com/watch?v=1Kgzj1Bj-2g

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kovasti oli taas mukava lueskella Usvan kaksivuotiaan uhmasta ja "hattivatit" oli hyvä keksintö!? Sirkus oli jo meillä ollessa puheenaiheena hänellä ja hyvältä näytti tuo esitys ja paikanpäällä varmasti loistavaa katseltavaa.terv.äiti

Anonyymi kirjoitti...

Sirkushuvit ovat viime aikoina jääneet valitettavan vähiin, siksipä videoklippi oli hauska.
Ja ihan hyvähän se on, että Usva välillä näyttää kaapin paikan isälle ja äidille; osaapahan sitten isonakin sisustaa ;)
Näin ainakin arvelee leena

Web Stats Analyzer