Väkeä kaatuu

Porvoon Fryysari kuoli, hänen venäjän keisarin sinappiohje on ilmeisesti nyt sitten iäksi menetetty.. Liekö sitten "charlotte sinappia", sanokoon ken tietää. Kävin muistolounaalla ja ostin lihapiirakan, viimeinen päivä klassikkoa ja sitten se oli slut.
Lisäksi pohjoismaiden ainoa kalkkilaastitutkija menehtyi myös, paljon jäi kuulematta ja oppimatta häneltä..
Rauha heidän molempien muistolle, jääkää hyvin von Konow ja Gustafsson.

Työt ei oikein lähteneet käyntiin toivotusti.
Ensimmäisenä päivänä ennätin olla kaksi tuntia töissä kun tuli puhelu, että Johannes kastaja on kaatumassa. Siispä kamat kasaan, autoilua ja ihmettelemään kallistuvaa pyhimystä. Kenossa oli joo, diagnoosi kaatumatauti tai yltiöpäinen uteliaisuus kurkata alttarilaitteen toisella puolella olevaa Pietaria. Äijä seurantaan ja propatuilla pellavanaruilla varmistusta luonnonkiviseinään.

Seuraavana loman jälkeisenä työpäivänä kostautui Porvoon wanhan kaupungin ahtaat sisäpihat; laastia tuonut rekka ei mahtunutkaan perille asti, joten jouduimme lapioimaan reilut 1200 kg kalkkilaastia käsin paikasta toiseen.. Lapioinnin keskeytti paikalle tullut telinekuljetus, se sentään mahtui kääntymään pihaan,, oli vain se tonnisäkki vähän tiellä. Onneksi takapihan portista pääsi myös sisäpihalle. Teline ei ole järin kätevä, tukijalatkin on pyörälliset, joten värkissä on kuusi rengasta ja sitä reilun 400 kg rakennelmaa ei siirrä yksi ihminen kovin helposti,, etenkään tuolla mukulakivellä. Hohhoi sanon, alati.

Radiokanavat ei kuulu. Joten maanantain knalli&sateenvarjo-kuunnelman uusinnasta riemuitseminen ei ole mahdollista. Yksi kanava kuuluu, radio sputnik, ei vain oikein aueta korvassa nuo kirillitsat äännähdykset!

Sitä havahtuu aktivoituvansa aina näin kuukauden alussa kun suoravelotus leikkaa vesurilla tililtä pakolliset menot, siinä työntekokin alkaa kiinnostamaan, toisinaan alitajuista toimintaa. Jos rahaa pistää sukanvarteen, on viisasta laittaa säästöt kahteen sukkaan. Kun sukat tyhjentää niin on sentään säästettyjen rahojen lisäksi kokonaisen sukkaparinkin, eikä vain yhtä orpoa sukkaa.

Eipä aikaakaan kun kelit alkaa viilenemään ja sitten alkanee hätyytteleyt lykättyjen uunien korjausten suhteen.. hohhoi, taas. "Missä työ siellä leipä", sanoi maalarivanhus.