Aloitin innolla portaiden piikkauksen, jotta seinän lahonneet hirsiosat saisi näkyviin. Kaikkien ennakko-oletusten vastaisesti rappu olikin täyteen valettua betonia, ilman minkäänlaista välitilaa. Välitilasta odotin tietty löytäväni joitakin aarteita sotaa edeltäneiltä aijoilta, joten indianaJones-teeman viheltely loppui lyhyeen kun karu totuus paljastui. Lisäksi jouduin hieman pettymään itseeni kun havaitsin pari tuntia aiemmin pidetyltä ruokatauolta ottamani banaanin edelleen olleen taskussani ja puristuneen taskuni sisäpintoihin tasaiseksi mössöksi. Yritin tarjota sitä Vilmalle, mutta ilmeisesti koirat eivät syö banaania. Ei ainakaan tuollaiset jalosukuiset Norjan harmaat karhukoirat..? Muistelin haikeana Ozzyä, koiraa ranskassa, joka olisi pistellyt vaikka koko vuorikankaankin sisuksiinsa.
Toisaalta Tuuli joskus sanoi: "kissat eivät syö banaaneja, koska katit ajattelevat apinoiden parasta". Ehkä koiratkin ajattelevat.
Ennen lomaa tuli puolalaisen kollegani kanssa askarteltua maisemataidetta. Pitkällisen harkinnan ja luomisen tuskan tuloksena soudimme kannon kivelle (jonka omakätisesti kuorimme kaarnasta). Ei ole apurahattomalla taiteilijalla helppoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti